Tamperelaisen BluesLovers-yhdistyksen blogi. Löydät täältä ajankohtaista ja historiallista tarinaa toiminnastamme.
lauantai 2. maaliskuuta 2019
Kirjaston musiikkisivujen teemana maaliskuussa blues
Pirkanmaan kirjastojen PIKI-verkkokirjastossa on useita erilaisia suosittelusivuja, joissa esitellään ja vinkataan asiakkaille kirjaston laajaa kokoelmaa. Musiikki-osion Kohtaamisia-sivulle haastatellaan musiikin tekijöitä ja musiikin parissa työskenteleviä ja sitä harrastavia henkilöitä ja kysellään heidän suosikkiteoksiaan. Maaliskuussa kirjaston musiikki-sivujen teemana on blues, jolloin esittelyssä ovat kirjastojen blues-kokoelmat. Tähän liittyen kirjasto lähestyi bluesyhdistystä haastattelupyynnöllä, mihin yhdistys toki riemumielin suostui.
Sinisten sävelten ilosanoman julistamiseen kannattaa käyttää jokainen mahdollisuus, mikä vastaan tulee :)
Lopputuloksen voi lukea allaolevaa linkkiä klikkaamalla:
https://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena/musiikki_kohtaamisia
(Kirjaston haastateltavana oli BluesLovers ry:n varapj. Jari Kukkonen)
tiistai 15. tammikuuta 2019
Tampere-talon kevätkauden 2019 Blueslovers-jäsenalennukset
Tampere-talon kanssa yhteistyössä toimien Blueslovers ry. pystyy tulevana kevätkautenakin tarjoamaan jäsenilleen -3,5 euron alennuksen seuraavista konserteista, ja lista onkin kerrassaan huima! Tampere-talo ansaitsee kyllä juurimusiikin rakastajan hatunnoston tulevan kevään(kin) tarjonnastaan!
Alennuksen saa upouutta tyylikkään harmaata vuoden 2019 jäsenkorttia esittämällä, ja vain Tampere-talon lipunmyynnistä lippua ostaessa. Jäsenkortit lähtevät postiin jäsenmaksun eräpäivään mennessä maksaneille tällä viikolla 3/2019.
keskiviikko 14. maaliskuuta 2018
Paavo Pesonen haastateltavana
Hienoa
musiikkia on mahdollista saada aikaan hyvinkin monenlaisilla
soittimilla.
Itselleni
kuitenkin läheisin ja mieluisin soitin on aina ja ikuisesti
akustinen kitara, joten oli erittäin hienoa päästä jututtamaan
sellaisen soittimen todellista taitajaa, Paavo Pesosta, joka juuri
julkaisi ensimmäisen albuminsa ja kävi sen julkaisukeikankin
soittamassa BluesLovers ry:n Down Home Kivi illassa.
Keikasta
voi lukea Jyrki Kallion blogista lisää täältä:
ja
katsella Jyrkin upeita kuvia.
Tiedustelin
keikan jälkeen Paavolta, onnistuisiko tehdä haastattelua
BluesLoversin blogiin, ja suureksi riemukseni asia hänelle sopi,
joten pidemmittä puheitta suoraan asiaan:
JK:
Alusta on aina hyvä aloittaa, niin kysytään ensin, että mikä
Sinut sai innostumaan musiikin soittamisesta ja tekemisestä alun
perin?
PP:
Olin intohimoinen musiikinkuuntelija jo lapsena. Yläasteen
alkuvuosina aloin tuntea tarvetta jollekin täysin uudelle
harrastukselle, joten kitaransoitto tuntui luontevalta kokeilulta.
Soittaminen rupesi pian tuntumaan ”omalta jutultani”, ja
viimeiset 15 vuotta kitara on pysynyt tiukasti käsissäni.
Säveltämisestä kiinnostuin vasta paljon myöhemmin. Ensimmäiset
omat kappaleeni tein viitisen vuotta sitten.
JK:
Viime vuosina on puhuttu ja kirjoitettu paljon siitä millaisessa
muutoksen kourissa musamaailma, tai ehkä tarkemmin sanottuna
musabisnes on: cd-levyjen myynti laskee, kuin myös mp3:sten,
erilaiset netin ”striimauspalvelut” (Spotify, Google Music, Apple
Music jne.) ovat kovassa kasvussa ja toisaalta vinyylilevyjen
myyntikin on nousussa. Mitä mieltä itse noista asioista olet, ja
miten nuo muutokset ovat vaikuttaneet omaan tekemiseesi, vai ovatko
lainkaan?
PP:
Erittäin hyvä kysymys.
Mitä
äänitemyyntiin tulee, olen jo pidemmän aikaa toivonut ns.
vinyylibuumin laantumista. Vinyylilevyssä ei formaattina ole vikaa,
mutta valitettavasti levyjen valmistamiseen liittyvä ammattitaito ja
teknologia tuntuvat suurilta osin kadonneen. Huonosti prässätyt,
valmiiksi naarmuiset tai yksinkertaisesti huonosoundiset uudet
vinyylilevyt tuntuvat olevan arkipäivää. En yllättyisi, jos
nykyvinyylien epätasainen laatu ja korkea hinta romahduttaisivat
lähivuosina koko äänitemyynnin. Erityisen harmillisena pidän
CD:n suosion samanaikaista hiipumista, sillä useat musiikkityylit
todella hyötyvät digitaalisen äänentoiston selkeydestä.
Toisena
ongelmana näen digitaalisen musiikin painottumisen suoratoistoon. En
pidä Spotifyn kaltaisista suoratoistopalveluista. Huono äänenlaatu
(alhaiset bittinopeudet sujuvan tiedonsiirron takaamiseksi) ja
yksitoikkoinen, suurten levy-yhtiöiden katalogiin painottuva
musiikkikirjasto lienevät ko. konseptin ilmeisimmät puutteet.
Lisäksi artisteille toistokertojen pohjalta maksettavat korvaukset
ovat todella pieniä.
Digitaalisen
musiikkijakelun pelastukseksi on koitunut Bandcamp. Suoratoiston
ohella ko. sivustolta voi ostaa hyvälaatuista digitaalista musiikkia
sekä fyysisiä tallenteita. Bandcamp on todellinen onnenpotku meille
marginaalimuusikoille, sillä sen avulla on mahdollista tavoittaa
suurempikin yleisö rajallisin resurssein. Artistit vastaavat itse
äänitteidensä myynnistä Bandcampissa, joten ylimääräisten
välikäsien puuttuessa artistin osuus myyntituotosta on suurempi.
Huomaan
musiikkibisneksen murroksen myös keikoillani. Vinyylilevyjä
kysellään jonkin verran. CD-soittimet tuntuvat kadonneen ihmisten
kodeista. Useat levyn ostaneet ovat kertoneet hankkivansa sen
autokuunteluun. Digitaalinen jakelu on näissä olosuhteissa
osoittautunut hyväksi vaihtoehdoksi. Albumiani onkin striimattu
ilahduttavan ahkerasti Bandcampissa. CD-painoskin on huvennut
mukavasti. Havaintojeni mukaan CD kyllä myy, jos tuote on hyvä ja
myyntihinta kohtuullinen.
Paljon
puhuttu musiikkibisneksen murros ei siis oikeastaan vaikuta
tekemisiini muusikkona. Julkaisen ja jakelen musiikkiani haluamillani
tavoilla, enkä yritä laskelmoida eri formaattien kulloisella
suosiolla. Minulle oli alusta lähtien selvää, että helmikuussa
ilmestynyt esikoisalbumini "Past Comes Back
to
Haunt You" julkaistaan nimenomaan CD:nä.
JK:
Vaikutteista ja itsellesi mieluisimmista soittajista muutamia
kysymyksiä:
-
ketkä 1920- ja 1930-lukujen akustisen bluesin kitaristeista ovat
sinulle mieluisimpia? Varmaankin Blind Willie Johnson, mutta entäs
muita?
-
oletko miten paljon kuunnellut 1960-luvun brittiläisen "folk
revival"-genren akustisen kitaran taitajia kuten Bert Jansch,
Davey Graham ja John Renbourn?
Tai
ns. "american primitive"-genren mestareita kuten John
Fahey, Leo Kottke ja Robbie Basho?
PP:
Kuten epäilitkin, Blind Willie Johnson lukeutuu suosikkeihini. Pidän
myös Sylvester Weaverin, Furry Lewisin ja Bukka Whiten
slidesoitosta. Charley Pattonin musiikissa minuun vetoaa sen
poikkeuksellisen vahva intensiteetti. Skip James lienee eniten
sävellystyyliini ja musiikilliseen ajatteluuni vaikuttanut
blueskitaristi. Mississippi John Hurt oli ensimmäisiä kuulemani
pre-war kitaristeja, ja yhä yksi suosikeistani. Pidän myös
suuresti Robert Wilkinsin musiikista.
Vähemmän
levyttäneiden artistin joukosta löytyy myös todellisia helmiä.
Esim. William Moore, Willie Brown ja Sampson Pittman olivat
mielestäni täysin kuuluisimpien kollegoidensa veroisia kitaristeja.
Myös upeita yksittäisiä kappaleita löytyy runsaasti. Esim.
Richard ”Rabbit” Brownin ”James Alley Blues”, Elvie Thomasin
”Motherless Child Blues”, Henry Spauldingin "Cairo Blues"
sekä Mississippi Moanerin ”It's Cold In China” ovat ehdottomia
suosikkejani.
American
Primitive lienee minulle kaikista läheisin musiikkigenre, ja John
Fahey suurin yksittäinen musiikillinen vaikuttajani. Pidän American
primitivessä erityisesti rootsmusiikin rosoisuuden ja harkitujen
sävellysten välisestä kontrastista. Mainitsemiesi nimien ohella
myös Suni McGrath, Peter Walker ja Mark Fosson ovat lähellä
sydäntäni. Uudempia hyviä American Primitive-kitaristeja on
runsaasti. Nathan Salsburg, Glenn Jones ja Daniel Bachman ovat
ehdottomasti kuuntelemisen arvoisia.
Brittiläinen
folk-revival ei ole minulle yhtä tuttua. Valtaosa Renbournin ja
Janschin tuotannosta löytyy kyllä levyhyllystäni, mutta muuten
yleissivistyksessäni on aukkoja. Davey Grahamia olen kuullut varsin
rajallisesti, mutta olen pitänyt kuulemastani. Lisäksi Nick Drake
on eräitä suosikkejani, vaikkei hän varsinaista folk-revival
aaltoa edustakaan. Brittiläisessä folk-skenessä oli paljon hyviä
kitaristeja (esim. Richard Thompson ja Martin Carthy), mutta
itselleni läheisimmän instrumentaalimusiikin osuus oli melko
vähäistä. Ehkä tästä syystä brittiläiset kitaristit ovat
jääneet minulle vieraammiksi.
JK:
Miten koet levyn ja liven eron? Eli äänitätkö studiossa biisit
mahdollisimman pitkälle yhdellä otolla alusta loppuun, ja taas
toisaalta, miten lähellä studiossa tallennettuja versioita
lauluista haluat pitää niistä keikoilla esitettävät versiot? Ja
kuinka paljon soitat biisejä keikoilla ennen kun ne päätyvät
levylle?
PP:
Mielestäni levytetyn materiaalin tulisi säilyttää tasonsa ja
perusajatuksensa myös live-olosuhteissa. En siis suuremmin nauti
esimerkiksi ikivihreistä radiohiteistä riisuttuina mies ja kitara
-sovituksina. Taiteellisia vapauksia voi toki ottaa, ja
innovatiiviset uudelleensovitukset ovat aina positiivinen asia.
Esimerkiksi Tom Waits ja Frank Zappa ovat keikoillaan vääntäneet
vanhoja kappaleitaan onnistuneesti vaikka millaiseen muotoon.
Suhtaudun
sekä levyttämiseen että esiintymiseen tarkkuudella. Treenaan
keikkojani varten huolella. Olen kuitenkin opetellut hyväksymään
virheet keikkatilanteessa. Elävässä musiikissa saa kaiketi kuulua
elon merkkejä. Tärkeintä on, että esitys pysyy koossa, ja yleisö
nauttii kuulemastaan.
Esikoisalbumini
pohjautuu materiaaliin, jota olen soittanut keikoillani jo muutaman
vuoden ajan. Kaikki kappaleet oli todettu toimiviksi
live-olosuhteissa, joten levylle päätyivät samat sovitukset.
Kappaleet toki muuttuivat paljon vielä demo- ja äänitysvaiheessa,
mutta levyn sisältö vastaa hyvin tämän hetkistä keikkasettiäni.
Levyttäessä
suhtaudun tarkemmin yksityiskohtiin. Tavoitteenani on tietenkin
mahdollisimman hyvä lopputulos, johon pyrin eri tekniikoin. Kuulijaa
tuskin ilahduttaa se, että kaikki kappaleet on soitettu kerralla
purkkiin, jos esitysten taso on heikko. Käytännössä yritän
saavuttaa orgaanisen kuuloisen, mutta huolitellun lopputuloksen.
Laboratorio-olosuhteissa syntynyttä "koeputkimusiikkia" on
kuitenkaan turha odottaa. Olen siinä määrin teknisesti rajoittunut
kitaristi, että tuskin pääsen koskaan täysin eroon virheistä ja
soitannollisista epätarkkuuksista.
Yleensä
pyrin äänittämään kappaleet kertavedolla. Lyhyet,
taukoamattomiin näppäilykuvioihin perustuvat kappaleet on
käytännössä pakko purkittaa tällä tavoin. Moniosaiset tai
pitkät kappaleet ovat asia erikseen. Esikoislevylläni on joitakin
useammasta palasta kasattuja kappaleita. Esimerkiksi voimakkaita
dynamiikkaeroja sisältävä ”When the Soil Is Soft Again, oli
järkevämpi koostaa kahdesta eri osasta. Myös todella pitkät
kappaleet vaativat omat järjestelynsä. Levyltä löytyvä liki
kymmenminuuttinen ”Till Morning Clear” olisi ollut todella vaikea
äänittää siististi yhdellä otolla. Esitän kuitenkin kaikkia
levyn kappaleita samanlaisina sovituksina keikoillani, joten en
liiemmin pode tunnontuskia ”palapelimetodista”.
Päällekkäisäänityksiä levyllä ei kuitenkaan kuulla. Levyllä
soi siis kaiken aikaa vain yksi kitara kerrallaan.
JK:
Innokkaana kitaransoiton harrastajana pitää toki udella
soittokamoistakin, eli suosikkikitaroistasi kuulisin mieluusti:
pitääkö olla vintage-ikäluokan soitin vai kelpaavatko
uudemmatkin? Ja onko suosikkimateriaaleja ja kitaran kokoja: O/OO/OOO
rungon koot, kannen, sivujen ja pohjan materiaali: mahonkia, kuusta,
ruusupuuta vai mitä?
PP:
Pidän eniten 000- ja Dreadnought -kokoisista kitaroista.
Melodisemmassa soitossa suosin paremman erottelevuutensa vuoksi 000
-kokoa. Dreadnoughtia käytän silloin kun haluan mahdollisimman ison
soundin. Dreadnoughtilla on helppo sekoittaa keskenään eri
taajuuksia, vapaiden kielten sointia ja kopan pohjakaikua. Näin
pystyn tuottamaan vahvan äänimassan, joka parhaimmillaan muodostaa
kiinnostavan surround -tyylisen efektin.
Soitinpuista
minulla ei ole selvää suosikkia. Pääsääntöisesti kallistun
syvemmän ja lämpimämmän soundin puoleen. Ainakin kokomahonki ja
kuusi-ruusupuu -yhdistelmä ovat osoittautuneet toimiviksi
ratkaisuiksi. Toisaalta minulla on kokonaan koasta tehty 12-kielinen,
jonka kirkkaasta soundista pidän todella paljon. Ota tästä nyt
sitten selvää... Resonaattorikitaroissa lempimateriaalini ovat
messinki ja uushopea (german silver).
Olen
suosiolla pysynyt erossa vintagekitaroista. Olen todella tarkka
kitaran säätöjen suhteen, ja väärä action tai kielten paksuus
häiritsee minua paljon. Vintagekitaroissa on harvemmin säädettävää
kaularautaa, joten ihanteellisten säätöjen löytäminen olisi
työlästä.
JK
Ja entäs kielet, suosikkivahvuudet, materiaali, ja viritykset?
PP:
Suosin paksuja kieliä kuusikulmaisella ydinlangalla, sillä
tällaiset kielet katkeavat harvoin. Kielet joutuvat koville eri
viritysten välillä seilaamisen ja sormiplektrojen käytön vuoksi.
Käytän pinnoittamattomia kieliä, niiden muodostamien rikkaiden
harmonisten kerrannaisten vuoksi. Syy on osittain myös
taloudellinen. En näe tarvetta huomattavasti kalliimmille
pinnoitetuille kielille, sillä ne eivät kestä vaihtuvia virityksiä
yhtään sen paremmin.
Käytän
6-kielisissä akustisissa kitaroissa D'addarion 013-056 paksuisia
settejä. Punosmateriaalin (fosforipronssi, 80/20 tai 85/15) valitsen
soitinpuiden mukaan. Resonaattorikitarassa käytän John Pearsen
kieliä (setti nro. 790NR). JP:n kielten tiivis punos ja riittävä
jäykkyys soveltuvat hyvin slidesoittoon.12-kielisessä käytän
fosforipronssikieliä (paksuus 010-047). Selvää suosikkisettiä en
ole vielä löytänyt.
Soitan
pääsääntöisesti avoimissa virityksissä. Käytän erilaisia
duuri, molli ja modaalisia virityksiä. Standardivireessä en soita
juuri koskaan. Lempiviritykseni 6-kielisellä on luultavasti avoin D
(DADF#AD) ja 12-kielisellä avoin C (CGCGCE) Viime aikoina olen
säveltänyt paljon myös avoimessa G-mollissa (DGDGBbD).
JK:
Millaista musiikkia nykyään kuuntelet eniten?
PP:
Kuuntelen enimmäkseen instrumentaalia akustista kitaramusiikkia
(American primitive yms.). Kuuntelen paljon myös vanhaa
pohjoisamerikkalaista juurimusiikkia sekä etnomusiikkia. Olen myös
hiljattain kiinnostunut vaihtoehtoisemmista musiikkityyleistä (esim.
dronesta ja noisesta) sekä kokeellisesta modernista taidemusiikista
(minimalismi, Musique concrète jne.). Maailmassa on valtavasti
kiinnostavaa musiikkia!
JK:
innostuin tästä kommentistasi "Maailmassa on valtavasti
kiinnostavaa musiikkia!" ja huomasin unohtaneeni kysyä, että
oletko miten paljon kuunnellut afrikkalaisia kitaristeja? Itse löydän
sieltä suunnalta koko ajan itselleni entuudestaan tuntemattomia
upeita soittajia, viimeisenä löytönäni Djelimady Tounkara, jonka
levy "Sigui" on pyörinyt tiuhaan cd-soittimessani
(maistiainen: https://www.youtube.com/watch?v=sD7Q0EaMJaw). Toinen
suuri suosikkini on Ali Farka Touré, joka lienee se useimmille
ensimmäisenä mieleen tuleva afrikkalaiskitaristi.
PP:
Kiitos videolinkistä! Tounkaran soitto kuulostaa todella hyvältä.
Olen kuunnellut jonkin verran afrikkalaisia kitaristeja, ja pidän
afrikkalaisesta kitaramusiikista paljon. Enimmäkseen olen kuunnellut
erilaisia kokoelmalevyjä, joten minulla ei ole hirveän kattavaa
käsitystä yksittäisten artistien tuotannosta. Ali Farka Touré on
itsellenikin tutuin afrikkalaisista kitaristeista. Erinomaisia
soittajia ovat myös Afel Bocoum (soittanut mm. Tourén yhtyeessä),
N'Gou Bagayoko sekä madagaskarilainen D'Gary, jonka soittotyyli
eroaa valtavasti malilaisten kitaristien "maalailevasta"
soitosta
JK:
Mitäs musiikillisissa tulevaisuudensuunnitelmissa on seuraavaksi?
PP:
Lyhyellä tähtäimellä suunnitelmani liittyvät toivottavasti
uuteen levyyni. Käytännössä tämä tarkoittaa keikkailua levyn
tiimoilta. Pidemmällä tähtäimellä pohjimmaisena tavoitteenani
olisi tietysti kehittyä kitaristina ja säveltäjänä.
Toivottavasti uutta materiaalia syntyisi jatkossakin.
JK:
Paljon kiitoksia kysymyksiini vastaamiseen käyttämästäsi ajasta
ja vaivasta sekä kaikkea hyvää jatkossa. Toivottavasti näemme ja
kuulemme sinua piakkoin jälleen myös Pirkanmaan seudulla, joko
keikalla tai vaikka jossain kirjastossa workshopin tiimoilta
teksti
Jari Kukkonen, j.t.kukkonen@gmail.com
kuva
© Fabian Munstehjelm
Paavon
kotisivut:
ja
Bandcamp-sivu:
Käykää
ihmeessä tilaamassa Paavon mainio esikoisalbumi !
Artikkelissa
mainittuja kappaleita:
Richard
"Rabbit" Brown-James Alley Blues
Henry
Spaulding - Cairo Blues
The
Mississippi Moaner (Isaiah Nettles) - It's Cold In China
Motherless
Child Blues by Elvie Thomas, Phantom of American Music:
perjantai 22. joulukuuta 2017
Ismo Haavisto haastattelu
Jatkan ”lauluntekijän juttusilla” teeman alla kulkevaa juttusarjaa, missä haastattelen kotimaisia rootsmusagenren artisteja, jotka levyttävät ainakin suurimmalta osin itse kirjoittamiaan biisejä. Tällä kertaa jututettavana on Ismo Haavisto, joka sai juuri Pirkanmaan Bluesyhdistys-Blues Lovers ry:n jakaman, nykyisin jo käsitteeksi muodostuneen juurimusiikin erikoispalkinnon, eli Jemma-palkinnon.
Ismo Haavisto tunnetaan loistavana huuliharpistina, kitaristina, laulajana ja lauluntekijänä. Tänä vuonna tuli kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun hän esiintyi ensimmäisen kerran blues-keikalla. Merkkivuotta juhlistettiin juhlakonserteilla otsikolla: "The First 30 Years Of Blues". Ismo Haavisto on myös mukana uudessa Aki Kaurismäki elokuvassa "Toivon tuolla puolen".
JK: Alusta on aina hyvä aloittaa, niin kysytään ensin, että mikä Sinut sai innostumaan musiikin soittamisesta ja tekemisestä alun perin?
IH: Meillä soi kotona aina musiikki, lähinnä suomalainen iskelmä. Jos radio ei ollut auki, isän kelanauhoilta tuli musiikkia. Myös automatkoilla soi C-kasetit. Vanhempani eivät siis ole muusikoita. Kolme vuotta vanhempi veljeni Marko oli pienestä pitäen innostunut soittamisesta ja halusi minut mukaan. Neljä-kuusivuotiaana lauloin ja hakkasin mukana matkalaukkua ja peltipönttöjä. Minusta pitikin tulla aluksi rumpali. Kun olin seitsemänvuotias, Marko alkoi innostaa minua kitaransoittoon. Toden teolla kitaransoitto lähti käyntiin, kun olin kymmenen vanha, Marko siirtyi basson ja sain hänen vanhan Vision-sähkökitaransa käyttööni. Silloin perustin ensimmäisen oman bändin.
JK: Viime vuosina on puhuttu ja kirjoitettu paljon siitä millaisessa muutoksen kourissa musamaailma, tai ehkä tarkemmin sanottuna musabisnes on: cd-levyjen myynti laskee, kuin myös mp3:sten, erilaiset netin ”striimauspalvelut” (Spotify, Google Music, Apple Music jne.) ovat kovassa kasvussa ja toisaalta vinyylilevyjen myyntikin on nousussa. Mitä mieltä itse noista asioista olet, ja miten nuo muutokset ovat vaikuttaneet omaan tekemiseesi, vai ovatko lainkaan?
IH: Täytyy myöntää, että minulle nuo nettipalvelut ovat melko vieraita. Etsin kyllä silloin tällöin jonkun biisi Spotifysta, mutta en ole siellä vielä itse mukana - pitäisi varmaan olla. Blues genressä cd-levyt käyvät vielä melko hyvin kaupaksi. “Uusissa tuulissa” olen siinä mielessä mukana, että tammikuussa 2018 ilmestyvä uusi albumi tulee ulos sekä cd:nä että vinyylinä. Tähän päädyin, osittain fiiliksen ja soundin takia ja osittain siksi, että yhä useammin levynostaja ilmoittaa, että ei halua cd:tä vaan vinyylin.
JK: Miten koet levyn ja liven eron? Eli äänitättekö studiossa biisit mahdollisimman pitkälle yhdellä otolla alusta loppuun, ja taas toisaalta, miten lähellä studiossa tallennettuja versioita lauluista haluat pitää niistä keikoilla esitettävät versiot? Ja kuinka paljon soitat(te) uusia biisejä keikoilla ennen kun ne päätyvät levylle?
IH: Mieluiten soittaisin biisit livenä myös studiossa, mutta se ei ole itsetarkoitus. Esimerkiksi triobiiseihin haluan välillä tehdä komppi- ja soolokitarat erikseen. Myös harppua soitan studiossa mielummin käsissä kuin telineessä, mitä livenä paljon harrastan.
Mutta sitten on taas esimerkiksi slidebiisejä, joissa kitara ja laulu on yhtä puuta. Ne on pakko soittaa livenä.
Kyllä versiot melko pitkälle ovat samanlaisia livenä ja studiossa. Ja jos tosiaan haluaa studiossa soittaa liveottoja, on ne hyvä soittaa keikoilla ainakin kymmenkunta kertaa ennen äänitystä.
JK: Innokkaana (vasenkätisenä) kitaransoiton harrastajana pitää toki udella soittokamoistakin, eli usein kuulee sanottavan että vasurien kannattaisi vain opetella soittamaan oikeakätisesti, koska sitten on mm.kitaroita tarjolla paremmin. Oletko itse aloitellessasi kokeillut soittaa oikeakätisesti?
IH: Mulle oli vasenkätisesti soittaminen alusta asti luontevaa. Vaikka teen yksikätisiä asioita, kuten kirjoitan, oikealla kädellä, vasurisoittaminen oli itsestään selvää. Jo kolmevuotiaana saamaani venäläiseen lelukitaraan käänsimme kielet vasuriksi. Oikeakätisesti soittamisesta ei tullut kyllä mitään. Itse olen sitä mieltä, että siltä puolelta soitetaan, mikä parhaalta tuntuu. Aikoinaan kärsin siitä, että vasurikitaroita oli vähän tarjolla ja jos joku löytyi, hinta oli 30% kalliimpi kuin vastaavassa oikeakätisessä. Vasurin vintage-kitaroista voi nykyäänkin vain haaveilla. Ne ovat keräilykamaa, joiden hinnat ovat pilvissä. Minun arvokkaimmat kitarat ovat oikeakätisistä käännettyjä symmetrisiä malleja. Esimerkiksi Gibson ES-125:ssa potikoiden alla on symbaalihuopaa, etteivät potikat niin helposti kääntyile kainalossa. Nykyään uusia vasurikitaroita on yleisimmissä malleissa mielestäni ihan kattavasti saatavilla, värivaihtoehdot ovat tosin usein vähissä.
JK: Miten kitarat muuten: vintagea, uutta, vai ei väliä, kunhan sopii hyvin käteen ja soi mieluisasti? Millaisia vahvistimia nykyään käytät? Lisäksi slide-kitaran soittajilta tekee mieli kysellä aina myös lempivirityksistä: avoin G, avoin D vai joitain muita?
IH: Vasurina ei voi olla liian ronkeli. Mulla on se Gibson ES-125 vuodelta -56 ja ES-335 vuodelta -88. Molemmat siis oikeakätisiä alunperin. Ensimmäinen vasuri sähkis Squier stratocaster -86 MIJ on edelleen käytössä. Muuten kitarat ovat 2000-luvun tuotantoa.
Vahvistimista 90-luvun alussa ostamani Fender Vibrolux Reverb -73 on edelleen luottopeli. Harppukoneena tietysti Bassman 59’ Reissue on huippu, mutta se on viime aikona ollut lähinnä studiokäytössä. Erittäin hyvä soundi on myös Excelcior halpiskoneessa, josta Fender julkaisi rajoitetun erän muutama vuosi takaperin. Viimeisin löytö on ZT Lunchbox, joka on uskomaton matkavahvistin. Huolimatta siitä, että se on transistorikone ja pienikokoinen, headroomia löytyy.
Kyllä ne nuo kaksi viritystä ovat slidessä pääsääntöisesti käytössä. Viimeisimmän slide-biisin tein kyllä Dm-vireellä.
JK: Soitat huuliharppua myös, aloititko sen soittamisen ennen vai jälkeen kitaransoiton aloittamisen? Miten paljon harjoittelet/olet harjoitellut harppua kitaraan verrattuna?
IH: Huuliharpun aloitin 13-vuotiaana siis muutama vuosi kitaransoiton jälkeen. Harpun myötä löysin Bluesin. Sen jälkeen treenasin kymmenisen vuotta molempia melkolailla yhtä paljon. Nykyään treenaan paljon enemmän kitaraa, erityisesti slidea. Luonnollisesti uudet biisitkin syntyvät usein kitara sylissä. Voi ne toki joskus harppuriffistäkin syntyä.
JK: Esiinnyt hyvinkin monimuotoisten kokoonpanojen kanssa, one-man-bandista big bandiin. Onko jokin kokoonpano muita mieluisampi, vai onko niiden välillä vaihtelu Se Juttu?
IH: Kyllä se vaihtelu virkistää. One-Man-Band on se, joka tekee mahdolliseksi elättää itsensä bluesmuusikkona. Se on ihan oma lajinsa, jonka tekemisestä haaveilin jo teinivuosina. Kuuluuhan se myös olennaisena osana Bluesiin. Soitossa saa mennä omia latuja muista välittämättä, mutta toisaalta ei saa myöskään tukea keneltäkään. Mutta kyllä pelkkä yksinään kiertäminen kyllästyttäisi. Keikkaa on mukava tehdä myös triona. Se on tietyllä tavalla helpompaa ja pääsee soittamaan enemmän kitarasooloja. Tottakai on mukava olla tien päällä kavereiden kanssa. Big Bandin kanssa tekeminen on omalla tavallaan mielenkiintoista. Tietysti on hienoa olla eturivissä, kun torvet soivat moniäänisinä takana. Mutta big bandin kanssa esiintyminen on hieman sitovampaa, koska suurimmasta osasta kappaleista on kirjoitettu tarkat sovitukset. Muissa kokoonpanoissa biisien rakenteet saattavat elää eri iltoina.
JK: Sinua näkee ja kuulee myös Aki Kaurismäen uudessa elokuvassa "Toivon tuolla puolen". Mitenkäs siihen päädyit, ja millainen kokemus siinä mukana olo oli?
IH: Tutustuin Akiin muutama vuosi sitten Lahdessa, kun hän oli paikalla legendaarisen lahtelaisbasistin Kari “Pitkä” Lehtisen muistokonsertissa. Esiinnyin One-Man-Bandina siellä ja annoin Akille levyjä matkaan. Vuoden 2016 elokuussa tuli puhelu, että Aki haluaa minut seuraavaan elokuvaansa ja kuvaukset alkavat kuukauden päästä. Oli jännittävää mennä paikalle kuvauksiin, koska minulla ei ollut selvää kuvaa, mitä tapahtuu. Ensin minut vietiin Atenueumin käytävään, jossa kappale äänitettiin livenä toisella otolla sisään. Sen jälkeen siirryttiin Ateneuminkujalle kuvaamaan. Oli tietysti mielenkiintoista seurata Akin ja kuvausryhmän työskentelyä. Kuvaussession jälkeen kerkesin vaihtamaan pari sanaa ohjaajan kanssa ja hän kertoi kuulleensa nuoruudessaan ensimmäiset blueslevyt Lahden Möysässä asuessaan. Onhan se suuri kunnia olla mukana mestariohjaajan elokuvassa.
JK: Lauluntekijöiden kanssa keskustellessa kiinnostaa aina kovasti kuulla, millaisia insipiraation ja luovuuden lähteitä/apukeinoja kenelläkin on. Peter Gabriel esimerkiksi kertoi joskus jossain haastattelussa, että kun hänellä on hankaluuksia saada lauluihin sanoituksia aikaan, hän lähtee pitkälle junamatkalle, koska juna on hänelle ympäristö, missä tekstejä alkaa helpommin syntyä. Onko sinulla mitään vastaavia tapoja tai paikkoja, jotka auttavat vaikkapa laulujen sanoitusten valmiiksi saamisessa?
IH: Biisi-ideat syntyvät yleensä työhuoneella. Sanoitukset ovat yleensä se hankalin osa.
Yleensä saan yhden tai kaksi säkeistöä syntymään vaivattomasti ja sitä kautta aiheen laululle. Jatkoa saatan työstää useamman viikon ja usein se johtaa myös ensimmäisten säkeistöjen uudelleen muokkaamiseen. Sanoja saatan pyöritellä keikkamatkalla, bussissa tai vaikka siellä junassa. Usein ne pyörivät päässä myös nukkumaan mennessä ja uni ei meinaa tulla silmään. Mitään selkeää yhtä metodia ei ole. Aiheet biiseihin voivat tulla mistä vaan. Osa on omakohtaisia kokemuksia, osa lähipiirin kokemuksia. Joskus olen saanut biisi-idean lehtiartikkelista, joskus elokuvasta tai TV-sarjasta. Joskus joku hyvä sanonta jää mieleen ja siitä on voinut tehdä biisin.
JK: Millaista musiikkia nykyään kuuntelet eniten?
IH: Täytyy kyllä myöntää, että musiikin kuuntelu jää nykyään liiankin vähäiseksi. Työaika menee biisientekoon, keikkamyyntiin, kirjanpitoon yms. Ehkä osittain vähäinen kuuntelu johtuu siitä, että en enää halua niin paljon imeä muualta vaikutteita musiikkiini, vaan luoda oman kuuloista musiikkia. Mutta silloin kun kuuntelen, kuuntelen pääosin bluesia. Viime aikoina olen kaivanut vinyylilevyjäni uudelleen kuunteluun. Hyllystä saattaa löytyä levyjä, joita en ole kuunnellut lähes 15 vuoteen. Niistä löytyy paljon asioita, jotka aikaisemmin ovat menneet ohi.
JK: Mitäs musiikillisissa tulevaisuudensuunnitelmissa on seuraavaksi?
IH: Kuten tuossa aiemmin mainitsin, uusi levy ”The Blues Has Chosen Me” julkaistaan tammikuussa 2018. Syksy on mennyt sitä työstäessä. Levynjulkkarikeikkoja on buukattu alkuvuodelle. Andres Rootsin kanssa on tarkoitus jatkaa yhteistyötä keväällä Suomessa ja myöhemmin kesällä Virossa Elmore Jamesin 100-vuotissyntäreiden teemalla. Lahdessa alkaa helmikuussa pyöriä Rootsklubi Ravintola Virastossa, jota isännöin.
Teksti Jari Kukkonen, j.t.kukkonen@gmail.com
maanantai 4. syyskuuta 2017
BluesLovers ry:n syyskauden jäsenalennukset Tampere-talon konserteista
Näihin konsertteihin saa 3,5 euron alennuksen lipunhinnasta kun muistaa esittää lipun oston yhteydessä Blueslovers ry:n vuoden 2017 punaista jäsenkorttia, ja ostaa lipun joko Tampere-talon lippumyymälästä tai Aplodista, joka löytyy osoitteesta Hämeenkatu 14 B.
https://tampere-talo.fi/tapahtumat/olli-soikkeli-julien-labro/
https://tampere-talo.fi/tapahtumat/lauri-porra-flyover-ensemble/
https://tampere-talo.fi/tapahtumat/blues-caravan-2017/
https://tampere-talo.fi/tapahtumat/samantha-fish/
https://tampere-talo.fi/tapahtumat/elvis-forever-40th-anniversary/
Tampere-talon aulan lipunmyynti on avoinna ma-pe 9-18
sekä aina vähintään kaksi tuntia ennen konsertin alkua:
https://www.tampere-talo.fi/lipunmyynti
Bluesloversin jäseneksi liityt kätevimmin täällä:
http://blueslovers.org/liity.html
Jäseneksi liittyminen onnistuu toki myös Kulttuuriravintola Kiven huippukeikoillamme, joista seuraava vuorossa syyskauden huippuavajaiset:
http://www.blueslovers.org/lauritsen.html
lauantai 18. helmikuuta 2017
Helmikuun loppupuolen huipputapahtumat
Jackie Vensonin kahdenalaisia arvosteluja, ylistäviä ja vielä ylistävämpiä, keränneen keikan jälkeenkin helmikuussa on jäljellä seuraavat ei-kannata-"missata" osaston tilaisuudet:
Kivi-illat jatkuvat huippulaadukkaina,eli Jukka Mäkinen & BluesLovers ylpeänä esittää:
R.J. MISCHO (U.S.A.) with TOMI LEINO TRIO
Down Home Kivi to 23.2.2017!
Kaksi huippumestaria samalla lavalla! R.J. Mischo meets Tomi Leino
Lisätiedot:
http://blueslovers.org/mischo.html
Ja heti tuota seuraavana päivänä Tampere-talossa alan asiantuntijan/harrastajan kommenttia lainatakseni "Suomen paras bändi":
Dalindèo
Pe 24.2. klo 19 Pieni sali
Vuonna 2016 neljännen albuminsa Slavic Souls julkaissut Dalindèo on kuulunut mielenkiintoisimpiin jazzin kärkinimiin yli vuosikymmenen. Slavic Souls jatkaa väkevästi helsinkiläissekstetin luomaa ajatonta ja ainutlaatuista musiikkityyliä, jossa on kuultavissa vaikutteita häkellyttävän laajalta skaalalta, luvassa on mm. soulia, tangoa, swingiä, Ellingtonia, countrya, Yma Sumacia ja funkia.
Kitaristi-säveltäjä Valtteri Laurell Pöyhösen johtama yhtye on tunnettu energisenä esiintyjänä, joka valloittaa yleisön livetilanteessa kerta toisensa jälkeen. Yhtyeen edellinen levy oli suuren suosion saavuttanut, Jazz-Emmallakin palkittu, Kallio, joka on viime vuosien menestyneimpiä kotimaisia jazzlevyjä.
Kokoonpano:
Valtteri Laurell Pöyhönen, kitara, sävellykset
Pope Puolitaival, saksofoni
Jose Mäenpää, trumpetti ja sähköurut
Pekka Lehti, basso
Jaska Lukkarinen, rummut
Rasmus Pailos, perkussiot
Lipusta 3,50 euron alennus Bluesloversin vuoden 2017 punaista jäsenkorttia esittämällä kun ostat lippusi Tampere-talon lipunmyynnistä tai Aplodista, osoitteesta Hämeenkatu 14B
Eikä tässä vielä kaikki, vaan kuukausi lopetetaan tyylikkäästi jokavuotiseen Blueslovers ry:n ja Sampolan kirjaston yhteistyössä järjestämään workshoppiin, tänä vuonna se on tälläinen:
JONNE KULLUVAARA BLUES GUITAR WORKSHOP
BluesLovers ry:n ja Sampolan kirjaston yhteistyössä järjestämä BLUES GUITAR WORKSHOP on tapahtuma, jonka vetäjäksi on kutsuttu otsikon mukaisesti Suomen eturivin blues & roots-huippumuusikoihin lukeutuva JONNE KULLUVAARA!
Tiistai 28.2.2017 klo 18.00
Paikka: Sampolan kirjasto
Sammonkatu 2
Jonne Kulluvaara on yksi kysytyimmistä suomalaisista blueskitaristeista. Hän on soittanut bluesia, soulia ja muuta roots-musiikkia yli 30 vuotta. Tervetuloa blueskitaratyöpajaan Sampolan kirjastoon!
Jonne Kulluvaaran tärkeimmät kotimaiset mentorit ovat olleet Jarkka Rissanen ja Jaakko Heinonen. Muista tärkeistä vaikuttajista mainittakoon Son House, Freddie King, Steve Cropper ja Kenny Burrell.
Akustista country-bluesia Jonne on soittanut duona huuliharpisti-laulaja Juha Kartanon kanssa vuodesta 1993. Duo on kiertänyt Eurooppaa ja julkaissut levyn Blues 'n' Spirit (2003).
Vuonna 1996 Jonne liittyi modernia Chicago-bluesia soittavaan J. Leino & Blues Guysiin, joka oli aikanaan yksi kansainvälisesti arvostetuimpia suomalaisia bluesyhtyeitä. Tuona aikana julkaistiin albumit Don't Hesitate (1997) ja From Now On (2001).
Jonne on myös haluttu muusikko ulkomaisten artistien säestäjänä. Hän on kiertänyt alan huippunimien, kuten Tad Robinson, Bobby Radcliff, Mud Morganfield, R.J. Mischo, Terry Hanck, Steve Guyger, Billy Branch ja West Weston kanssa. Esiintymiskokemusta löytyy sekä Yhdysvalloista että ympäri Eurooppaa.
Tämän päivän monet kotimaiset yhteistyökumppanit ovat Suomi-bluesin kärkinimiä kuten Pepe Ahlqvist, Tomi Leino, Jaakko Heinonen Band sekä Juha Kartano Duo.
Blueskitaratyöpajaan on vapaa pääsy, tervetuloa!
maanantai 30. tammikuuta 2017
BluesLovers ry:n kevätkauden jäsenalennukset Tampere-talon konserteista
Näihin konsertteihin saa 3,5 euron alennuksen lipunhinnasta kun muistaa esittää lipun oston yhteydessä Blueslovers ry:n vuoden 2017 punaista jäsenkorttia, ja ostaa lipun joko Tampere-talon lippumyymälästä tai Aplodista, joka löytyy osoitteesta Hämeenkatu 14 B.
http://www.tampere-talo.fi/joonashaavistotrio
http://www.tampere-talo.fi/dalindeo
http://tampere-talo.fi/musselwhite
http://tampere-talo.fi/postmodernjukebox
http://tampere-talo.fi/eerokoivistoinen
http://www.tampere-talo.fi/ilekallio
http://tampere-talo.fi/tuomomarkus
http://tampere-talo.fi/eveningwithelvis
http://tampere-talo.fi/seagulls
Jos on aikeissa käydä enemmänkin kevään aikana noilla Tampere-talon jazzkeikoilla, sitten ei kannata missata tätä huipputarjousta, mihin tosin ei ole sitten enää Blueslovers-alennusta tarjolla :
JAZZKIMPPA:
Valitse kolme lippua Tampere-talon jazzkevään ohjelmistosta yhteishintaan 60 €
Neljän konsertin jazzkimppa 80 €
http://tampere-talo.fi/jazzkevat
Tampere-talolle iso hatunnosto kotimaisen jazzin runsaalle tarjonnalle kevätkauden aikana, hienoa!
https://www.tampere-talo.fi/lipunmyynti
Bluesloversin jäseneksi liityt kätevimmin täällä:
http://blueslovers.org/liity.html
Jäseneksi liittyminen onnistuu toki myös Kulttuuriravintola Kiven huippukeikoillamme, joista seuraava vuorossa tämä:
http://blueslovers.org/venson.html
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)