perjantai 22. joulukuuta 2017
Ismo Haavisto haastattelu
Jatkan ”lauluntekijän juttusilla” teeman alla kulkevaa juttusarjaa, missä haastattelen kotimaisia rootsmusagenren artisteja, jotka levyttävät ainakin suurimmalta osin itse kirjoittamiaan biisejä. Tällä kertaa jututettavana on Ismo Haavisto, joka sai juuri Pirkanmaan Bluesyhdistys-Blues Lovers ry:n jakaman, nykyisin jo käsitteeksi muodostuneen juurimusiikin erikoispalkinnon, eli Jemma-palkinnon.
Ismo Haavisto tunnetaan loistavana huuliharpistina, kitaristina, laulajana ja lauluntekijänä. Tänä vuonna tuli kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun hän esiintyi ensimmäisen kerran blues-keikalla. Merkkivuotta juhlistettiin juhlakonserteilla otsikolla: "The First 30 Years Of Blues". Ismo Haavisto on myös mukana uudessa Aki Kaurismäki elokuvassa "Toivon tuolla puolen".
JK: Alusta on aina hyvä aloittaa, niin kysytään ensin, että mikä Sinut sai innostumaan musiikin soittamisesta ja tekemisestä alun perin?
IH: Meillä soi kotona aina musiikki, lähinnä suomalainen iskelmä. Jos radio ei ollut auki, isän kelanauhoilta tuli musiikkia. Myös automatkoilla soi C-kasetit. Vanhempani eivät siis ole muusikoita. Kolme vuotta vanhempi veljeni Marko oli pienestä pitäen innostunut soittamisesta ja halusi minut mukaan. Neljä-kuusivuotiaana lauloin ja hakkasin mukana matkalaukkua ja peltipönttöjä. Minusta pitikin tulla aluksi rumpali. Kun olin seitsemänvuotias, Marko alkoi innostaa minua kitaransoittoon. Toden teolla kitaransoitto lähti käyntiin, kun olin kymmenen vanha, Marko siirtyi basson ja sain hänen vanhan Vision-sähkökitaransa käyttööni. Silloin perustin ensimmäisen oman bändin.
JK: Viime vuosina on puhuttu ja kirjoitettu paljon siitä millaisessa muutoksen kourissa musamaailma, tai ehkä tarkemmin sanottuna musabisnes on: cd-levyjen myynti laskee, kuin myös mp3:sten, erilaiset netin ”striimauspalvelut” (Spotify, Google Music, Apple Music jne.) ovat kovassa kasvussa ja toisaalta vinyylilevyjen myyntikin on nousussa. Mitä mieltä itse noista asioista olet, ja miten nuo muutokset ovat vaikuttaneet omaan tekemiseesi, vai ovatko lainkaan?
IH: Täytyy myöntää, että minulle nuo nettipalvelut ovat melko vieraita. Etsin kyllä silloin tällöin jonkun biisi Spotifysta, mutta en ole siellä vielä itse mukana - pitäisi varmaan olla. Blues genressä cd-levyt käyvät vielä melko hyvin kaupaksi. “Uusissa tuulissa” olen siinä mielessä mukana, että tammikuussa 2018 ilmestyvä uusi albumi tulee ulos sekä cd:nä että vinyylinä. Tähän päädyin, osittain fiiliksen ja soundin takia ja osittain siksi, että yhä useammin levynostaja ilmoittaa, että ei halua cd:tä vaan vinyylin.
JK: Miten koet levyn ja liven eron? Eli äänitättekö studiossa biisit mahdollisimman pitkälle yhdellä otolla alusta loppuun, ja taas toisaalta, miten lähellä studiossa tallennettuja versioita lauluista haluat pitää niistä keikoilla esitettävät versiot? Ja kuinka paljon soitat(te) uusia biisejä keikoilla ennen kun ne päätyvät levylle?
IH: Mieluiten soittaisin biisit livenä myös studiossa, mutta se ei ole itsetarkoitus. Esimerkiksi triobiiseihin haluan välillä tehdä komppi- ja soolokitarat erikseen. Myös harppua soitan studiossa mielummin käsissä kuin telineessä, mitä livenä paljon harrastan.
Mutta sitten on taas esimerkiksi slidebiisejä, joissa kitara ja laulu on yhtä puuta. Ne on pakko soittaa livenä.
Kyllä versiot melko pitkälle ovat samanlaisia livenä ja studiossa. Ja jos tosiaan haluaa studiossa soittaa liveottoja, on ne hyvä soittaa keikoilla ainakin kymmenkunta kertaa ennen äänitystä.
JK: Innokkaana (vasenkätisenä) kitaransoiton harrastajana pitää toki udella soittokamoistakin, eli usein kuulee sanottavan että vasurien kannattaisi vain opetella soittamaan oikeakätisesti, koska sitten on mm.kitaroita tarjolla paremmin. Oletko itse aloitellessasi kokeillut soittaa oikeakätisesti?
IH: Mulle oli vasenkätisesti soittaminen alusta asti luontevaa. Vaikka teen yksikätisiä asioita, kuten kirjoitan, oikealla kädellä, vasurisoittaminen oli itsestään selvää. Jo kolmevuotiaana saamaani venäläiseen lelukitaraan käänsimme kielet vasuriksi. Oikeakätisesti soittamisesta ei tullut kyllä mitään. Itse olen sitä mieltä, että siltä puolelta soitetaan, mikä parhaalta tuntuu. Aikoinaan kärsin siitä, että vasurikitaroita oli vähän tarjolla ja jos joku löytyi, hinta oli 30% kalliimpi kuin vastaavassa oikeakätisessä. Vasurin vintage-kitaroista voi nykyäänkin vain haaveilla. Ne ovat keräilykamaa, joiden hinnat ovat pilvissä. Minun arvokkaimmat kitarat ovat oikeakätisistä käännettyjä symmetrisiä malleja. Esimerkiksi Gibson ES-125:ssa potikoiden alla on symbaalihuopaa, etteivät potikat niin helposti kääntyile kainalossa. Nykyään uusia vasurikitaroita on yleisimmissä malleissa mielestäni ihan kattavasti saatavilla, värivaihtoehdot ovat tosin usein vähissä.
JK: Miten kitarat muuten: vintagea, uutta, vai ei väliä, kunhan sopii hyvin käteen ja soi mieluisasti? Millaisia vahvistimia nykyään käytät? Lisäksi slide-kitaran soittajilta tekee mieli kysellä aina myös lempivirityksistä: avoin G, avoin D vai joitain muita?
IH: Vasurina ei voi olla liian ronkeli. Mulla on se Gibson ES-125 vuodelta -56 ja ES-335 vuodelta -88. Molemmat siis oikeakätisiä alunperin. Ensimmäinen vasuri sähkis Squier stratocaster -86 MIJ on edelleen käytössä. Muuten kitarat ovat 2000-luvun tuotantoa.
Vahvistimista 90-luvun alussa ostamani Fender Vibrolux Reverb -73 on edelleen luottopeli. Harppukoneena tietysti Bassman 59’ Reissue on huippu, mutta se on viime aikona ollut lähinnä studiokäytössä. Erittäin hyvä soundi on myös Excelcior halpiskoneessa, josta Fender julkaisi rajoitetun erän muutama vuosi takaperin. Viimeisin löytö on ZT Lunchbox, joka on uskomaton matkavahvistin. Huolimatta siitä, että se on transistorikone ja pienikokoinen, headroomia löytyy.
Kyllä ne nuo kaksi viritystä ovat slidessä pääsääntöisesti käytössä. Viimeisimmän slide-biisin tein kyllä Dm-vireellä.
JK: Soitat huuliharppua myös, aloititko sen soittamisen ennen vai jälkeen kitaransoiton aloittamisen? Miten paljon harjoittelet/olet harjoitellut harppua kitaraan verrattuna?
IH: Huuliharpun aloitin 13-vuotiaana siis muutama vuosi kitaransoiton jälkeen. Harpun myötä löysin Bluesin. Sen jälkeen treenasin kymmenisen vuotta molempia melkolailla yhtä paljon. Nykyään treenaan paljon enemmän kitaraa, erityisesti slidea. Luonnollisesti uudet biisitkin syntyvät usein kitara sylissä. Voi ne toki joskus harppuriffistäkin syntyä.
JK: Esiinnyt hyvinkin monimuotoisten kokoonpanojen kanssa, one-man-bandista big bandiin. Onko jokin kokoonpano muita mieluisampi, vai onko niiden välillä vaihtelu Se Juttu?
IH: Kyllä se vaihtelu virkistää. One-Man-Band on se, joka tekee mahdolliseksi elättää itsensä bluesmuusikkona. Se on ihan oma lajinsa, jonka tekemisestä haaveilin jo teinivuosina. Kuuluuhan se myös olennaisena osana Bluesiin. Soitossa saa mennä omia latuja muista välittämättä, mutta toisaalta ei saa myöskään tukea keneltäkään. Mutta kyllä pelkkä yksinään kiertäminen kyllästyttäisi. Keikkaa on mukava tehdä myös triona. Se on tietyllä tavalla helpompaa ja pääsee soittamaan enemmän kitarasooloja. Tottakai on mukava olla tien päällä kavereiden kanssa. Big Bandin kanssa tekeminen on omalla tavallaan mielenkiintoista. Tietysti on hienoa olla eturivissä, kun torvet soivat moniäänisinä takana. Mutta big bandin kanssa esiintyminen on hieman sitovampaa, koska suurimmasta osasta kappaleista on kirjoitettu tarkat sovitukset. Muissa kokoonpanoissa biisien rakenteet saattavat elää eri iltoina.
JK: Sinua näkee ja kuulee myös Aki Kaurismäen uudessa elokuvassa "Toivon tuolla puolen". Mitenkäs siihen päädyit, ja millainen kokemus siinä mukana olo oli?
IH: Tutustuin Akiin muutama vuosi sitten Lahdessa, kun hän oli paikalla legendaarisen lahtelaisbasistin Kari “Pitkä” Lehtisen muistokonsertissa. Esiinnyin One-Man-Bandina siellä ja annoin Akille levyjä matkaan. Vuoden 2016 elokuussa tuli puhelu, että Aki haluaa minut seuraavaan elokuvaansa ja kuvaukset alkavat kuukauden päästä. Oli jännittävää mennä paikalle kuvauksiin, koska minulla ei ollut selvää kuvaa, mitä tapahtuu. Ensin minut vietiin Atenueumin käytävään, jossa kappale äänitettiin livenä toisella otolla sisään. Sen jälkeen siirryttiin Ateneuminkujalle kuvaamaan. Oli tietysti mielenkiintoista seurata Akin ja kuvausryhmän työskentelyä. Kuvaussession jälkeen kerkesin vaihtamaan pari sanaa ohjaajan kanssa ja hän kertoi kuulleensa nuoruudessaan ensimmäiset blueslevyt Lahden Möysässä asuessaan. Onhan se suuri kunnia olla mukana mestariohjaajan elokuvassa.
JK: Lauluntekijöiden kanssa keskustellessa kiinnostaa aina kovasti kuulla, millaisia insipiraation ja luovuuden lähteitä/apukeinoja kenelläkin on. Peter Gabriel esimerkiksi kertoi joskus jossain haastattelussa, että kun hänellä on hankaluuksia saada lauluihin sanoituksia aikaan, hän lähtee pitkälle junamatkalle, koska juna on hänelle ympäristö, missä tekstejä alkaa helpommin syntyä. Onko sinulla mitään vastaavia tapoja tai paikkoja, jotka auttavat vaikkapa laulujen sanoitusten valmiiksi saamisessa?
IH: Biisi-ideat syntyvät yleensä työhuoneella. Sanoitukset ovat yleensä se hankalin osa.
Yleensä saan yhden tai kaksi säkeistöä syntymään vaivattomasti ja sitä kautta aiheen laululle. Jatkoa saatan työstää useamman viikon ja usein se johtaa myös ensimmäisten säkeistöjen uudelleen muokkaamiseen. Sanoja saatan pyöritellä keikkamatkalla, bussissa tai vaikka siellä junassa. Usein ne pyörivät päässä myös nukkumaan mennessä ja uni ei meinaa tulla silmään. Mitään selkeää yhtä metodia ei ole. Aiheet biiseihin voivat tulla mistä vaan. Osa on omakohtaisia kokemuksia, osa lähipiirin kokemuksia. Joskus olen saanut biisi-idean lehtiartikkelista, joskus elokuvasta tai TV-sarjasta. Joskus joku hyvä sanonta jää mieleen ja siitä on voinut tehdä biisin.
JK: Millaista musiikkia nykyään kuuntelet eniten?
IH: Täytyy kyllä myöntää, että musiikin kuuntelu jää nykyään liiankin vähäiseksi. Työaika menee biisientekoon, keikkamyyntiin, kirjanpitoon yms. Ehkä osittain vähäinen kuuntelu johtuu siitä, että en enää halua niin paljon imeä muualta vaikutteita musiikkiini, vaan luoda oman kuuloista musiikkia. Mutta silloin kun kuuntelen, kuuntelen pääosin bluesia. Viime aikoina olen kaivanut vinyylilevyjäni uudelleen kuunteluun. Hyllystä saattaa löytyä levyjä, joita en ole kuunnellut lähes 15 vuoteen. Niistä löytyy paljon asioita, jotka aikaisemmin ovat menneet ohi.
JK: Mitäs musiikillisissa tulevaisuudensuunnitelmissa on seuraavaksi?
IH: Kuten tuossa aiemmin mainitsin, uusi levy ”The Blues Has Chosen Me” julkaistaan tammikuussa 2018. Syksy on mennyt sitä työstäessä. Levynjulkkarikeikkoja on buukattu alkuvuodelle. Andres Rootsin kanssa on tarkoitus jatkaa yhteistyötä keväällä Suomessa ja myöhemmin kesällä Virossa Elmore Jamesin 100-vuotissyntäreiden teemalla. Lahdessa alkaa helmikuussa pyöriä Rootsklubi Ravintola Virastossa, jota isännöin.
http://www.ismohaavisto.com/
Teksti Jari Kukkonen, j.t.kukkonen@gmail.com
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti